Marius ei nimittäin sijoitu suomenruotsalaiseen sukukartanoon, vaan sen reunamaille, ikääntyneen kirjailija Lilin vuokraamaan kesämajaan puutarhoineen.

Kähkösen teoksessa eletään elokuuta. Kesä on vääjäämättä päättymässä, mutta rutiineista ja luovuudesta halutaan vielä pitää kiinni. Yksinäisessä, jälleen yhden ystävänsä vakavalle sairaudelle menettämässä olevassa Lilissä herää yllättäen eroottinen halu komeaan ranskalaiseen Mariukseen.

Nuorukainen tuo mieleen muinaisen ihastuksen, taideopettaja Peter Quincen, josta puhutaan arvostavasti ja etäännyttävästi koko nimellään. Kuusikymppinen Lili miettii, olisiko hänestä vielä rakastamaan ja rakentamaan uutta. Epäilykset kasvavat hänen ympärillään varjoina.

KÄHKÖSEN edellinen romaani, 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (2023), oli mestarillinen, ja huomioitiin ansaitusti Finlandialla.

Marius ei ole yhtä järisyttävä, vaikka onkin rakennettu samalla kaavalla kauniiksi, intiimiksi ja viisaaksi. Kirjoja yhdistää esimerkiksi kiinnostus etymologiaan.

Marius sijoittuu Helsinkiin ja nykypäivään, mutta tekijälle tyypillisesti siinä aika mielletään kerroksittaiseksi ja lomittaiseksi. Tapahtuneelta ei pääse pakoon, vaikka asuisi vasta pystytetyssä kerrostalossa:

”Tämä oli ikivanha hakamaa, kartanon laidun, rehevä savinen laakso, johon mökit hiljaa vajosivat, niitä sai nostaa vähän väliä, mikään ei ollut pysyvää, eivät mökin perustukset, joita savimaa nieli, eivät päivät Mariuksen tai kenenkään kanssa.”

MARIUS toimii muun muassa Kjell Westön romanttisen realistisen tuotannon mieleen tuovana rakkauskirjeenä Helsingille.

Lili huomaa, jälleen yllätyksekseen, kuin ei aivan uskoisi fyysistä todellisuutta, juurtuneensa kaupunkiin:

”Tämä oli hänen kotinsa. Helsinki. Pieni piste maailmassa, itsestään suuria luulotteleva, niin kuin kaikki pääkaupungit, karu, välinpitämätön, rakas.”

Entisen läsnäoloa korostaa sekin, että Mariuksen fiktiivinen pääkallopaikka Lönnbergin kartano oli vielä 1900-luvulla sukupuolitautien sairaala, osaltaan pakkohoitopaikka turmeltuneina pidetyille naisille.

Feministinä Kähkönen ottaa kantaa sovinismiin ja misogyniaan, varoittaen niistä.

Lili tuntee esiäitinsä ruumiissaan ja hengessään. Hän huomaa rakastuneensa päätä pahkaa, vaikka kuvittelee omistautuneensa työlleen ja vetäytyneensä arkeen tarkkailijana. Nyt hän kokee olevansa haavoittuvainen, tuuliviirimäisen Mariuksen oikkujen armoilla. Rakkautta on mahdotonta hallita.

PROOSA yhdistää kuulauden syvällisyyteen.

Lilille on kertynyt ikäviisautta, mutta hän joutuu myöntämään, että tyttö elää edelleen hänessä. Hänessä on romantikon vikaa, ja osa hänestä viihtyy yksinkertaisemmassa ja herkemmässä menneisyydessä, jopa ajassa ennen hänen omia elinvuosiaan.

Hän miettii, mitä ihmettä tekisi Mariuksen kanssa, sillä päähän on iskostettu jo lapsena, ettei miehiä tarvita. Naiset huolehtivat elämästä, miehet tuhoavat sitä, kuten faktat todistavat. Lisäksi Lili ei täysin ymmärrä omalaatuista ranskalaista, joka on kätevä käsistään, mutta vain puutarhatöissä.

Vaikka romaanin nimeksi valittiin Marius, kyseessä on kirja vahvasta naisesta. Lilin lisäksi teoksessa kunnioitetaan yleisellä tasolla rakkaudelle ja taiteelle herkistyneitä naisia. Moni on hylännyt ne turhina, mikä selittää Mariuksen melankolisuutta. Se huokuu vanhanaikaista surua.

Lili muistaa valinneensa yksinäisyyden. Hänellä on konkreettisena seuranaan vain vanha koiransa Rauha ja puutarhassa keimaileva nuori kottarainen. Kukin heistä valmistautuu jättämään ympäristönsä.

SISÄLTÄMÄSTÄÄN surusta huolimatta Marius lohduttaa. Romaanissa valetaan uskoa jokaisen hetken kallisarvoisuuteen.

Kähkönen on ottanut elämäntehtäväkseen yksityisen ja yleisen historian säilyttämisen. Hänen henkilöhahmonsa kärsivät ajan nopeasta kulumisesta. He eivät kuitenkaan luovuta, vaan näkevät vaivaa kunnioittaen edeltäjiensä uhrauksia. He valitsevat rakastamisen.

Mariuksen maailmankuva miellyttää kovien arvojen jyrätessä heikot ja herkät tieltään myös Suomessa. Kähkönen kyseenalaistaa yhteiskuntajärjestelmämme, tosin enimmäkseen rivien välissä.

Hänestä suomalaisten kannattaisi olla empaattisempia, sillä meillä lyhyttä kesää seuraa pitkä talvi.